Täysin uusi tapa osallistua uusiutuvan energian hankkeeseen – joukkorahoitus paikallistasolla

Uusiutuvan energian yhtiö Valorem tuo ensimmäistä kertaa Suomeen ja hankepaikkakunnalleen mahdollisuuden sijoittaa tuulivoimahankkeeseen joukkorahoitusmallilla. Tavoitteena on ottaa kiuruvetisiä ja lähialueiden ihmisiä mukaan hankkeeseen ja antaa heille mahdollisuus osallistua hankkeeseen tärkeässä vaiheessa. Kampanja alkaa 12. toukokuuta 2025.
Joukkorahoituskampanja toteutetaan Kiuruveden Lapinsalon tuulivoimahankkeessa, kertyneet varat ohjataan hankkeen tuulimittausten toteutukseen. Tuulipuiston rakentaminen toteutetaan aikanaan erillisestä budjetista. Tuulimittaukset ovat tärkeä osa hanketta esimerkiksi tuotantoarvion tarkkuuden kannalta.
– Joukkorahoitus uusiutuvan energian alalla on Suomessa täysin uutta. Toivomme, että paikalliset haluavat osallistua paikkakunnan omaan hankkeeseen, hyötyä hieman taloudellisesti ja osallistua tietenkin puhtaaseen siirtymään. Olemme toteuttaneet Ranskassa joukkorahoituskampanjoita jo yli 130 hankkeessa yhteensä yli 65 miljoonan euron kerätyillä varoilla, Valoremin Suomen-maajohtaja Minna Jukola taustoittaa.
Joukkorahoituksen ensimmäinen vaihe kohdistuu Kiuruveden ja lähialueiden asukkaille, toinen vaihe koko Suomeen, ja kolmannessa vaiheessa sijoituksia voi tehdä koko Euroopasta käsin, mikäli rahoituskierros ei täyty jo Suomen-tasolla.
Sijoituksia voi tehdä 250 eurosta alkaen Euroopan johtavan joukkorahoitusalustan Invesdorin sivustolla 12. toukokuuta alkaen . Sijoitus on talletettuna kolme vuotta, osallistujat saavat sijoituksilleen kymmenen prosentin vuosituoton , joka maksetaan puolivuosittain*. Sijoituksen takaajana toimii Valorem Energies Finlandin vakavarainen emoyhtiö, Ranskalainen Valorem S.A.S..
Valoremin ja Invesdorin asiantuntijat ovat tavattavissa Kiuruvedellä 12.5. kello 18 ja 13.5. kello 10-13 Hotelli Peltohovin tiloissa. Ensimmäisenä päivänä pidetään yleinen infotilaisuus ja toisena päivänä jaellaan käytännön vinkkejä heille, jotka ovat kiinnostuneita sijoittamaan.
– On etuoikeus olla mukana uraauurtavassa projektissa, odotan innolla keskusteluita joukkorahoituksen ympärillä ja hankkeesta kiinnostuneiden paikallisten kanssa. Olemme varanneet maanantain yleiselle infotilaisuudelle ja tiistain käytännön neuvontaan heille, jotka ovat kiinnostuneita sijoittamaan kampanjaamme, Lapinsalo-hankkeen projektipäällikkö Jere Kujanpää sanoo.
Valorem ja Invesdor toteuttavat nyt ensimmäisen joukkorahoituskampanjansa uusiutuvan energian saralla Suomessa.
– Kiuruvesi ja Lapinsalo-hanke sekä Valorem-yhteistyö ovat meille erinomainen mahdollisuus aloittaa uusiutuvan energian parissa Suomessa. Olemme tehneet samankaltaisia kampanjoita jo Hollannissa ja muutamissa muissa maissa suurella menestyksellä, Invesdorin Pohjoismaiden-johtaja Mari Lymysalo kertoo.
Kiuruveden kaupungin ja kansalaisten näkökulmasta hankkeella on joukkorahoitukseen osallistumisen lisäksi muitakin positiivisia, pitkäaikaisia vaikutuksia, sillä tuulivoimahanke on paikkakunnalla elinkaarensa mukaisesti 35 vuotta. Tuona aikana Kiuruvesi saa kymmenien miljoonien eurojen kiinteistöverotulot. Jokaisenoikeuksien kannalta ja esimerkiksi metsästäjien näkökulmasta suuren kokoluokan tuulipuiston tiestö pidetään kunnossa ympärivuotisesti. Investointien näkökulmasta hanke on satojen miljoonien eurojen investointi Suomeen.
Lapinsalon tuulivoimapuistoon rakennetaan enintään 44 tuulivoimalaa, jotka tuottaisivat uusiutuvaa energiaa noin 8 megawatin (MW) nimellisteholla, noin 190 000 suomalaistalouden tarpeisiin, kun talouden vuosittainen sähkönkulutus on 5 000 kilowattituntia (kWh).
*Esimerkkilaskelma 10 000 euron sijoitukselle (36 kk, nimelliskorko 10 %, koron maksut 6 kk:n välein): Sijoittaja tekee 10 000 euron sijoituksen, jolle maksetaan 500 euron korko puolen vuoden välein yhteensä kuusi kertaa kolmen vuoden aikana. Lopuksi, 36 kuukauden kohdalla, sijoittajalle palautetaan myös koko sijoitettu pääoma. Kokonaiskertymä sijoittajalle on 13 000 euroa.
Maksuaikataulu
Aika (kk) Maksu Selite
0 -10 000 € Sijoitus
6 +500 € 1. koronmaksu
12 +500 € 2. koronmaksu
18 +500 € 3. koronmaksu
24 +500 € 4. koronmaksu
30 +500 € 5. koronmaksu
36 +500 € 6. koronmaksu
36 +10 000 € Sijoitetun pääoman palautus
Yhteenveto
• Sijoitus: 10 000 €
• Koronmaksuja: 6 × 500 € = 3 000 €
• Efektiivinen vuosituotto: 10,25 %
• Kokonaispalautus: 13 000 €
Lisätiedot
Mikko Niimes
viestintäpäällikkö
Valorem Energies Finland Oy
mikko.niimes@valorem-energie.com
+358 40 533 2931
Mari Lymysalo
toimitusjohtaja
Invesdor Nordics
mari.lymysalo@invesdor.com
+358 40 356 6160
VALOREM-konserni
VALOREM on ranskalainen uusiutuvan energian alalla toimiva itsenäinen sähköntuottaja ja operaattori, jolla on vuosikymmenten asiantuntemus uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisestä, kehittämisestä, rakentamisesta ja ylläpidosta . VALOREM on tuulivoiman edelläkävijäyhtiö , joka työllistää 530 henkilöä. Toimintaa on Ranskan lisäksi Suomessa, Kreikassa, Puolassa, Ruotsissa ja Romaniassa. VALOREMin strategia kattaa maa- ja merituulivoiman, aurinkoenergian ratkaisut, vesivoiman sekä vety- ja varastointijärjestelmät.
Perustamisestaan (1994) lähtien konserni on toteuttanut yli 920 MW verran uusiutuvan energian hankkeita ja hankekehityksessä on tällä hetkellä 7.5 GW projekteja.
Vuonna 2024 VALOREM tuotti 1,3 TWh uusiutuvaa sähköä.
Tytäryhtiö VALOREM Energies Finland Oy on tällä hetkellä 20 huippuosaajan tiimi, Suomen-pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
INVESDOR
INVESDOR GROUP on yksi suurimmista eurooppalaisista sijoitus- ja rahoitusalustoista yli 580 miljoonan euron välitetyllä rahoitusvolyymilla ja 190 tuhannella rekisteröityneellä sijoittajalla. Se toimii tällä hetkellä Suomessa, Saksassa, Itävallassa ja Alankomaissa. Digitaalinen INVESDOR-sijoitusalusta tarjoaa räätälöityjä rahoitusratkaisuja pörssin ulkopuolisille yrityksille ja kestävän energian hankkeille. Lue lisää osoitteesta: https://www.invesdor.fi/